lauantai 19. marraskuuta 2011

Toissä ja kotona

Olen aloittanut työt, ollut hommissa kohta 3 kuukautta. Antoisaa ja samalla voimia vievää. Tänään meillä oli ihana tapahtuma; tanssipäivä. Sisustettiin yhteen pikkusaliin Lounge, jossa sai hengähtää ja nauttia kakkua ja juotavaa tuntien välissä tai jälkeen. Ihana päivä takana, nyt mies hakemassa meille palkintopitsaa :)



Niitä ihania nami-kakkuja, jouduin kiikuttamaan niitä kotiinkin ;)



Konstan huoneessa on ollut jo jonkin aikaa La case de cousin Paul- lamput, jotka tulivat kotiovelle asti(!). Olin varautunut hakemaan pallopaketin tuosta 300 metrin päästä postista, mutta säästyipä sekin lenkki ;)



Tunnelmallisia päiviä, mä niin odotan jo pakkasta ja lunta. Kahden viikon päästä olen muuten Wienissä äidin kanssa. Fiilistelemässä joulua <3

maanantai 1. elokuuta 2011

Luovun siitä, minkä sain

On se syksy. Tuuli oli niin viileä tänään, että pitkähihaista oli laitettava päälle. Syksy tarkoittaa kaappien uudelleenjärjestäytymistä. Ja kirppistä. Kävin tällä viikolla läheisellä Helmi- kirpputorilla tekemässä kivoja löytöjä:

Tuollaista hopeista tarjoitinta olen etsiskellyt pidemmän aikaa, nyt sellaisen sai 3 eurolla. Mukaan läks. Syksymmällä siihen voi laittaa vaikka kynttilöitä. Liköörilaseja en oikeastaan tarvinnut, olivat vain niin söpöt, 4 kpl: 5€.
Koskakohan olisin viimeksi maistellut likööriä...? No, ehkä noista voi jonkun pienen drinksunkin tarjoilla :)

Koska uusia hankintoja tuli astiakaappiin, laitan myös joitain astioita kierrätykseen, kuten snapsilaseja ja mukeja. Ja rutkasti kaikkea muuta :)



Tässä edellisessä postauksessa mainitsemani pikkukoukut/naulakot. Niistä toisessa roikkuu Konstan ybersöpö Retro-kerhokassi, johon sorruin. Sitä myy ainakin Kivaputiikki Järvenpäässä. Siellä muuten suositaan kierrätystä.
www.kivaputiikki.fi



Viinimarjoja ja rahkaa, vitamiinihyvää. Sitä nautittiin tänään.



Tällaisella meillä ajellaan tätä nykyä. Ja ulkona harjoitellaan Plaston mopolla, sekin Helmestä vitosella. Ai että kierrätys on kivaa!



Nyt penkomaan ja hinnoittelemaan, torstaina jo myydään :)

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Halleluujaa!

Halleluujaa, here I am. Taas. Vaihteeksi. Miten sen nyt ottaa ;)? Kesä on mennyt hurauksessa, huomenna on jo elokuu. Onko se kesä vielä, vai onko jo syksy?

Muutamia kuvapalasia, lähinnä kodista. Ajattelin laittaa vielä huone huoneelta kuvia, tässä kun ehdin. Makkari ja olkkari vielä kaipaavat sitä jotain (ajatuksissa on jo mitä), eteinen etsii kivaa lipastoa. Muuten alkaa olla suht´valmista. Tai kai sitä aina pikku proggista keksii :)

Väliaikaislaatat saivat kyytiä eräänä päivänä, tilalle tulivat nämä. Päikkäriaika on kultainen omille puuhasteluille ;)



Pienen miehen jalanjäljet tallentuivat pulikoinnin jälkeen laatalle <3



Parit tyynyt oli päästävä surauttamaan jämäpaloista :)



Terassin sekaryhmä. Pöytä Bauhausista ja tuolit Ikeasta tänä kesänä, penkki Anttilasta viime kesänä. Mun mielestä toi sekaisuus toimii :)!



Liitutaulun maalasin keittiön "tyhjälle" seinälle. Alas mahtuu Koden piirroksia ja ylös omia viestejä ja ajatuksia. On ollut huisin kiva, vaikka pelkäsinkin, muuttuuko keittiö liian tummaksi seinän johdosta.




Eteisen avainnaulakko. Alle on tullut pari koukkua (mun laukuille,joo!) ja ylle yksi kyltti: "the prettiest thing you can wear is a smile"



Kirjastossa on kivat sohvat.



Erään sademaanantain ilo, banaanikakku.



Kuullaan taas, pian tai vähän pidemmän ajan päästä. We´ll see ;)

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kesäintoilua

Muutamat kesäiset kuvat. Ulkona ja sisällä on tapahtunut jotain pientä, vaikka olen flunssassa. Pien mies pitää vauhtia yllä eivätkä yskä ja karmiva nokan vuotaminen saa vannoutunutta puuhailijaa pysymään paikoillaan :)

Uusi paikka tietokoneelle (entisen keittiön pöydän sijaan). Vilahtaapa vähän mun kristallikruunuakin kuvassa. Orkidean ja kruunun yhdistelmä = ällöä?/viihtyyköhän Miekkonen? No, eiköhän se kukka pian poistu ajasta ikuisuuteen ;)



Kuvatekstit tulee nyt pötkössä ja kuvat efteråt, koska tää systeemi heittää tekstit outoihin paikkoihin, jotain häikkää igen!

Orvokit, just love them! Kuten myös mun pieni puutarhuri-apulainenkin. Kastelu on välillä vähän kovakouraista hommaa, veden loputtua kannua tungetaan orvokkien sekaan :)

Konstan huoneen uutukaisia, taulu ja lamppu (jälkimmäinen hommattiin jo Tammistoon, mutta ei se löytänyt paikkaansa). Taulu: Ikean kehyksissä lahjapaperiarkki :)

Pinkki Mariskooli oli kiva sadepäivän palkinto, ansaittu ostamalla paljon ruokaa Citymarketista :) Pieni marimekko-tyyppinen pussukka on anonyymin tekijän, löysin sen läheiseltä kirppikseltä, siellä oli pöytä täynnä itsetehtyjä tuotteita. Ihania, ja kannatan!!







Haluaisin muuten kansalaisaktivistiksi. Seuraavaan Ravintolapäivään, ilmeisesti elokuussa. Kumpa ei oltaisi matkalla silloin. Olen aina haaveillut kahvilasta, kukapa ei olisi :)?

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Pikapikaa

Pikamoi! Pikakuvat! Aamut on yleensä pikaisia, ainakin työssäkäyville. Toivottavasti tämä matto piristää meidän aamukiireistä Isukkia. Minuun tämä ainakin upposi :)



Matto H&M Home, hintakaan ei paha, 17,95.

Samalla hieman meidän eteistä. Peililiukuovet - kivat!
Toiselle seinälle pitää keksiä vielä jotain, ehkä. Naulakko ehkä, taidetta ehkä...



Pikakuva ilman sen kummempaa kuvakulman suunnittelua uusista lyhdyistä. Kyllä, hämärtyvistä illoista ei ole tietoakaan, vaan valoa kohden mennään. Mutta siltikin minä haaveilin etupihan lyhdyistä - ja sellaiset löysin ja hommasin Koiramäen pajutallilta. Tai no äiti sponsoroi toisen :)



On siellä etupihalla pari puksiakin, ja hiekkaleluja. Mutta kaikesta siitä myöhemmin. Nyt häiden ja munkkien pariin :)

torstai 28. huhtikuuta 2011

Kevään tuulahduksia

Huh! Onpas vierähtänyt pitkä tovi blogihiljaisuudessa. Tosielämässä vauhtia ei ole puuttunut. Vanha asunto on myyty ja uudessa on asuttu lauantaina jo kaksi viikkoa. Kaikki on vielä ihan vaiheessa ja pää pursuaa sisustusideoita.

Pari maistiaista teille tarjolla Konstikkaan huoneesta ja keittiöstä. Kummatkin vielä kesken, mutta silti aika ihkuja jo :) Laitan lisää kuvia, sitä mukaa kun huoneet valmistuvat.

Paras paikka kodissa kaikkien mielestä on Konstikkaan huoneessa sijaitseva Fatboy :)









Kuplivaa vappua, ja kuullaan pian!

torstai 3. maaliskuuta 2011

Intoa ja pelkoa (ja Kiirettä!!) Tammistossa

Herra 1 vee poseeraa juhlissaan + isin käsi :)!



Juu, kiirettä on pitänyt. Ihan tässä arjessa. Pieni Ihminen täytti eilen vuoden, hänen ympärillään on kekkeröity ja eilen synttäreiden kunniaksi, kävimme katsomassa hänen mahdollista uutta huonettaan :) Eli meidän mahdollista uutta kotia <3 Täällä sitä kuurataan ja karsitaan tätä nykyistä, maanantaina tulee välittäjä arvioimaan tämän kodin.

Eli jännittäviä hetkiä elämme :) Innostavaa ja pelottavaa samaan aikaan. Viime yönä en saanut nukutuksi, kun pyörittelin mielessä eri sisustusratkaisuja :)

Viime lauantai kului kuitenkin piirakoita vääntäessä, leipominen on kyllä kivaa hommaa!



Synttäreitä vietettiin kevyesti Kala-teemalla. Askartelin tällaisen viirin, samoja kaloja uiskenteli myös kutsukorteissa. Kalakakkuakin oli, mutta en menisi sen ulkonäöllä kerskailemaan, joten siitä ei kuvia :)







Äidin nössölahja Konstalle, soiva karuselli :)



Ja iskän vähän miehisempi lahja pienelle hurjapäälle :) + isin miehiset karvajalat :)



Nyt takaisin puunailemaan, onneksi illalla on kampaaja! Ihanaa luksusta! Pian nähdään, Liisa :)!